Työ ei etene, kun asiantuntija jää yksin.

Osaamista on. Keskusteluja käydään.
Silti asiat jäävät jumiin.

Kyse ei ole osaamisen tai motivaation puutteesta –
vaan siitä, että kukaan ei auta etenemään.

Kaikkea ei voi ratkaista yksin.

Monet työelämän tilanteet ovat monimutkaisia.
Niihin ei ole valmiita vastauksia.

Eteneminen syntyy, kun ajattelu liikkuu yhdessä.

Kun joku pysähtyy kanssasi hetkeksi,
suunta alkaa löytyä.

Rakennetaan kulttuuri, jossa apu löytyy läheltä.

ASAP Leader & Coach auttaa rakentamaan organisaatioon
tavan, jolla ihmiset auttavat toisiaan ajattelemaan,
selkeyttämään tilannetta ja etenemään.

Ei lisää malleja.
Vaan tapa toimia arjessa.

ASAP-tutkimus:

Miten helpottaa ohjausvajetta ja johtamisen taakkaa yhä kompleksisemmaksi muuttuvassa työssä?

Monessa organisaatiossa työ etenee tilanteissa, joissa

  • vaihtoehtoja on liikaa
  • aikaa on liian vähän
  • kukaan ei pysty tarjoamaan valmista vastausta.

Päätöksiä pitäisi silti tehdä. Asioiden pitäisi edetä. Vastuu on olemassa, mutta tuki puuttuu.

Tätä ilmiötä kutsun ohjausvajeeksi.

ASAP‑tutkimus kehittää ja tutkii käytännöllistä tapaa auttaa ihmisiä etenemään tällaisissa tilanteissa – toistensa avulla, ilman että kenenkään tarvitsee olla asiantuntija toisen työssä tai tarjota valmiita neuvoja.

 

Kenelle tämä sivu on tarkoitettu?

Tämä sivu on tarkoitettu tutkimuksesta kiinnostuneille: sinulle, jota kiinnostaa, miten asiantuntijatyötä, yhteistyötä, johtamista ja coachingia voidaan kehittää käytännössä tutkimusperustaisesti.

Se voi puhuttaa erityisesti, jos:

  • työskentelet monimutkaisten asiantuntijahaasteiden parissa
  • haluat ymmärtää paremmin ajattelun, etenemisen ja tuen edellytyksiä työssä
  • olet kiinnostunut kehittämisestä, joka tapahtuu todellisessa työelämässä eikä irrallaan siitä
  • coachingin matalan kynnyksen kehittäminen kiinnostaa sinua
  • pidät tärkeänä, että käytännön ratkaisuista syntyy myös yleistettävää ymmärrystä

ASAP-toimintamallia kehitetään Minna Rasilan väitöskirjatutkimuksessa Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnan Teknis-taloudellisessa tohtoriohjelmassaTutkimusta ohjaavat professori Mikko Ruohonen Tampereen yliopistosta ja dosentti Minna Lakkala Helsingin yliopistosta.

Tässä tutkimuksessa asiantuntijoilla tarkoitetaan kaikkia, joiden työ on kompleksista ongelmanratkaisua – asemasta riippumatta. Käytännössä tämä koskee esimerkiksi asiantuntijoita, esihenkilöitä, johtajia, kehittäjiä ja yrittäjiä.

Tutkimuksen perusajatus lyhyesti

Kompleksisessa työssä eteneminen ei useimmiten esty tiedon tai osaamisen puutteeseen, vaan siihen, että ajattelu ei jäsenny.

Ulkopuolinen neuvo ei silloin välttämättä auta. Ajattelun jäsentäminen auttaa.

ASAP‑tutkimus lähtee ajatuksesta, että ihmiset voivat auttaa toisiaan jäsentämään ajatteluaan ja löytämään seuraavia askelia – myös silloin, kun kenelläkään ei ole oikeaa vastausta valmiina.

Keskeisenä lähestymistapana on coaching, jota sovelletaan vertaissparrauksena: ei täydellisenä taitona, vaan riittävänä kykynä käydä hyödyllisiä keskusteluja arjen tilanteissa.

Mitä tässä tutkimuksessa kehitetään?

ASAP‑tutkimuksessa kehitetään toimintamallia, jossa

  • asiantuntijat ja esihenkilöt auttavat toisiaan ajattelemaan
  • apua voi pyytää ja tarjota matalalla kynnyksellä
  • eteneminen ei ole yksittäisten ihmisten harteilla
  • vertaissparrauksesta tulee luonteva osa arkea

Keskeinen tutkimuskysymys on:

Miten vertaissparrauksesta voidaan tehdä toimiva ja pysyvä osa kompleksista asiantuntijatyötä?

Tutkimusmenetelmä: Action Design Research

Tutkimus toteutetaan Action Design Research (ADR) ‑lähestymistavalla.

Se tarkoittaa, että:

  • ratkaisua kehitetään todellisessa käytössä
  • kokeilu, kehittäminen ja tutkimus etenevät rinnakkain
  • ymmärrys syvenee sykleittäin palautteen ja analyysin kautta

Tavoitteena ei ole vain kuvata ilmiötä, vaan kehittää ja testata ratkaisu, joka toimii käytännössä – ja tuottaa siitä yleistettävää tutkimustietoa.

Tutkimuksen eteneminen tähän asti (tiivistetty)

ASAP‑tutkimus on edennyt useissa kehityssykleissä vuodesta 2023 alkaen. Alkuvaiheessa havaittiin, että coaching‑taitoja opitaan, mutta niitä ei oteta käyttöön arjessa. Ensimmäisissä piloteissa vertaissparraus koettiin hyödylliseksi, mutta se jatkui vain hyvin satunnaisesti projektin jälkeen.

Tämä johti käsitteelliseen ja toiminnalliseen uudelleenajatteluun, jonka tuloksena syntyi:

  • ASAP Leader & Coach ‑ohjelma, jossa coaching yhdistyy johtamis‑ ja yhteistyötaitoihin
  • ASAP‑kehys, joka jäsentää etenemistä kompleksisissa tilanteissa
  • ajatus ASAP Hubista vertaissparrauksen yhteisöllisenä jatkumona

ASAP‑kehys: miten eteneminen tapahtuu?

ASAP‑kehys kuvaa, mitä ihmisessä tapahtuu silloin, kun sparraus auttaa häntä etenemään:

  • Awareness – tilanteen ja näkökulmien tiedostaminen
  • Structure – tilanteen jäsentäminen
  • Agency – oman toimijuuden ja vaikutusmahdollisuuksien selkiytyminen
  • Progress – seuraavien askelten löytyminen

Kehys ei ole menetelmä tai kaava, vaan ajattelun jäsentäjä, jota voidaan hyödyntää monissa työtilanteissa.

Sykli 3: Pilotti asiakasorganisaatioille (2026)

Nyt kutsumme mukaan uusia organisaatioita

Syklissä 3 ASAP‑tutkimus keskittyy toimintamallin testaamiseen ja kehittämiseen aidoissa organisaatioympäristöissä.

Etsimme asiakasorganisaatioita, jotka haluavat:

  • helpottaa ajattelun ja päätöksenteon kuormitusta
  • vahvistaa yhteistyötä ja vertaissparrausta
  • kehittää haastavaa asiantuntijatyötä ja sen johtamista käytännönläheisesti
  • olla mukana rakentamassa toimintamallia, joka jää elämään myös pilotin jälkeen

Kyse ei ole valmiin mallin jalkauttamisesta, vaan ohjatusta kokeilusta ja yhteiskehittämisestä.

Mitä hyötyä osallistumisesta on?

Osallistumalla Sykli 3:n pilottiin organisaatio:

  • kehittää konkreettisen tavan jäsentää kompleksisia tilanteita arjessa
  • vahvistaa osallistujien ajattelu‑, vuorovaikutus‑ ja johtamistaitoja
  • rakentaa vertaissparrausta, joka ei jää yksittäiseksi kokeiluksi
  • saa tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä siitä, mikä omassa kontekstissa todella auttaa etenemään

Pilotti tukee sekä työn tuloksellisuutta että kuormituksen hallintaa – ilman uusia raskaita rakenteita.

Mitä osallistuminen edellyttää?

Osallistuminen edellyttää:

  • 10-20 henkilön pilottiryhmää (esim. asiantuntijoita, esihenkilöitä, projektipäälliköitä, kehittäjiä, johtajia)
  • halua kokeilla vertaissparrausta osana omaa arkea
  • valmiutta reflektoida ja kehittää toimintaa yhdessä tutkijan kanssa

Tutkimus ei edellytä tutkimusosaamista eikä tee organisaatiosta “tutkimuskohdetta” – tutkimus kulkee kehittämistyön rinnalla ja tukee sitä eikä aiheuta lisätyötä.

Kiinnostuitko?

Yhteydenotto ei sido teitä mihinkään.

ASAP-partneriksi?

Tule mukaan viemään ASAPia käytäntöön

Etsimme kumppaneita, jotka ovat kiinnostuneita viemään tutkimukseen nojaavaa ASAP‑toimintamallia käytäntöön.

Kumppanuus on luontevaa erityisesti toimijoille, joilla on jo omia asiakkuuksia, mutta tämä ei ole edellytys mukaan tulemiselle.

Etsimme kumppaneita, jotka:

  • työskentelevät valmennuksen, coachingin tai kehittämisen parissa
  • toimivat asiakasorganisaatioiden kanssa
  • ovat kiinnostuneita viemään tutkimukseen nojaavaa toimintamallia käytäntöön

Kumppanuus tarjoaa mahdollisuuden:

  • olla mukana kehittämässä uutta toimintamallia
  • hyödyntää ASAP‑toimintamallia omassa työssä ja asiakkuuksissa

Yhteistyö rakentuu vaiheittain pilotoinnin ja käytännön kokemusten kautta.

Kiinnostuitko? 

Ota yhteyttä ja kerro itsestäsi ja tavastasi työskennellä!

Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoa ASAP-tutkimuksesta: